Kommentti valtaajille 21.11.

Posted on marraskuu 21, 2011

1


Esko Moi

Tähän nuorten kaipaamaan käyttöön sopisi oikein mainiosti pian valmistuvan Rongankadun alikulun itäpäässä sijaitseva suojeltu VR:n vanha toimistorakennus yhdessä viereisen Morkun kanssa. Nämä kaksi rakennusta ja niiden väliin jäävä piha-alue antaisivat varmasti mahdollisuudet vaikka kuinka upeaan nuorisokulttuurin vaalimiseen.

Vanhan toimistorakennuksen ja Morkun kanssa samalla tontilla oleva vanha asuinrakennus on ollut tyhjillään jo pienen ikuisuuden, eikä sitä liene suojeltu – kuten ei kaiketi vielä Morkkuakaan. Näistä kolmesta rakennuksesta yksi tai kaksi päätynee purettavaksi tulevan Ratapihankadun ja tontille suunniteltujen rakennusten vuoksi. Nythän Ratapihankatua ollaan puoliväkisin änkeämässä vanhan toimistorakennuksen ja Morkun väliin. Myöhemmin tietysti huomataan, ettei se katu siihen mahdukaan, ja että Morkku on pakko purkaa.

Tontin omistaja yhdessä lähes jääräpäisten suunnittelijoiden kanssa haluaa alueelle yhden tai kaksi uutta järkälemäistä asuin-/toimistorakennusta ratapihan vartta kaunistamaan. Räystäskorkeuden ohjeeksi tulevan Ratapihankadun varteen he ovat keksineet PMK:n rakennuksen räystäskorkeuden!!

Nyt nuorten kannattaisikin mielestäni siirtää huomionsa tähän kokonaisuuteen. Vanha asuinrakennus olisi ehkä uhrattavissa tulevan Ratapihankadun alle, jotta toimistorakennus ja Morkku sekä niiden välinen piha-alue voitaisiin säästää nuorten käyttöön yhtenä kokonaisuutena.

Itse en ainakaan haluaisi suunnittelijoiden loihtimaa hirvittävää kivimuuria ratapihan ja Tammelan väliin. Ikään kuin keskusta loppuisi ratapihaan, ja siitä alkaisi umpinaiseksi täydennysrakennettu slummi-Tammela. Tässä asiassa olisi nyt oiva tilaisuus kaikkien yhdessä vaalia Tampereen kaupunkikuvaa, ja samalla kehittää ahneuden näivettämää nuorten Tamperetta!

Kirjoitus Ylen Sorinkatu 8:n uudelleenvaltausuutisen kommenteista

Posted in: POHDINNAT